perjantai 9. lokakuuta 2015

Myöhässä!

Tyttäreni asensi puhelimeensa joululaskurin heinäkuussa. Äitinsä tyttö! Samainen tytär oli melkoisen järkyttynyt, kun hänelle selvisi, etten ole vielä avannut joulublogia tältä syksyltä. Minä puolestani järkytyin, kun tytär ilmoitti jouluun olevan alle 80 päivää.
Tasan vuosi sitten kesähuoneessamme näytti jo tältä. 
Oli jouluherkkuja, pikkukuusi, tähdet ikkunoissa. Tosin en minä tätä ihan pelkästään joulufiilistelyissäni tehnyt. Kodin Kuvalehden Joulu -lehteen tehtiin juttua jouluun hurahtaneista bloggaajista. Sain ilokseni olla mukana. Laittaa joulua lokakuussa "pakolla".
Vaikka moni kauhisteli aikaista joulun aloitustamme, minä todella nautin siitä. Kerrankin ehti juoda glögiä "joulumökissä" naapureiden kanssa, tehdä joulukoriste- ja tekstiili-inventaarion (kun ne kerran piti kaivaa esiin kuvauksiin), havut ja kynttilätkin tuli hankittu hyvissä ajoin. 
Yritän päästä yhtä leppoisaan fiilikseen myös tänä vuonna. Ehkäpä päräytän lempparijoululevyni Michael Bublén tai Diana Krallin soimaan samalla, kun keittelen omppumehua syksyn sadosta. Omenamehusta saa muuten aivan loistavan pohjan glögille!
Kuva: Päivi Anita Ristell / Kodin Kuvalehti
Nyt on kausi avattu ja mieli suunnattu kohti joulua. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat jouluystävät, on mukavaa olla taas täällä!

45 kommenttia:

  1. Ihanaa, tätä on odotettu! ♥

    VastaaPoista
  2. Mukavaa taas käydä täällä joulua odottamassa. Itsekin päivitin blogin tänään joululle. Ihanaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Väkisinkin jo alkoi jouluttaa kun kaivoin nämä esiin:)

      Poista
  4. Ihania. fiilistä nostattavia, kuvia <3

    VastaaPoista
  5. Ihanaa! Mäkin aloitan joulun just nyt. Olen niin tarpeessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oltiin täälläkin! Vähän vaihtelua sadonkorjuupuuhiin:D

      Poista
  6. Meillä kuopus suunnittelee jo, että tänä vuonna joulupukin on saatava ihan ikioma lahja. Toteutus alkaa kuulemma huomenna aamiaisen jälkeen : D Kyllä se vain tänäkin vuonna alkaa tämä ihana aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuutta! <3 Ja todellakin, ihan parhaimmat ajat käsillä, kun vielä ehtii nautiskella kaikessa rauhassa:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Ha ha, loistavan mahtipontista! Ehkä ennemminkin joulumuori tai saunatonttu:D Mutta kiitos, olen otettu sanoistasi!:)

      Poista
  8. Ihana tuo havupuutähti, meille sellainen! Joululahjoja on tullut jo osteltua, aina jotain hyvissä ajoin. Ihania kuvia sulla täällä blgoissa. Mulla on arvonta omassa blogissa meneillään, käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet jo ehtinyt lahjaostoksille! Itse olen vähän huono ostelemaan hyvissä ajoin, kun alan aina miettiä palautusmahdollisuutta jne. Mutta joulukalenteritäytteet on jo melkein hankittu:)

      Poista
  9. Ihanaa fiilistelyä.
    Oletko itse tehnyt tuon kuusitähden?Se on tosi kaunis. Ohjeita kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Kyllä, kuusitähti on itse tehty. Laitan ohjetta tulemaan!

      Poista
    2. Kiitoksia <3 Nyt vaan askartelemaan.

      Poista
  10. Ihanaa kun kerkesin sinua jo odotella.♡
    Viimevuonna sain inspiraation tosta sun havutähdestä jonka toteutin ja tänä vuonna koitan uudelleen. Ihanaa kun saa jälleen fiilistellä joulun aika. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että joku on jo ehtinyt odotella. Kiitos Marika! Ja muistan hyvin sun kauniit havutähdet. Tänä vuonna uudet näpertelyt täälläkin:)

      Poista
  11. Kauniilta näyttää. Siispä joulua odotellessa...

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia!
    Minä alan huomaamattani hyräillä joululauluja syyskuussa. Joulublogeja on kiva seurata.
    Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lapset hoilasivat joululauluja jo heinäkuussa. Mies vähän katsoi kieroon, mutta minä oli vain tyytyväinen:) Tunnelmallista joulunodotusta!

      Poista
  13. Ihana fiilis kuvissa! Joulu on jo ihan nurkalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Ja niinhän se on, ihanan lähellä <3 Mutta kuitenkin vielä niin kaukana, että on hyvää aikaa fiilistellä kaikessa rauhassa.

      Poista
  14. Kiva kun olet täällä, minäkin ehdin jo yhden kerran kurkistella tänne ja odottaa! Varsinkin, kun juuri viikolla teimme päätöksen viettää joulua kotona rauhassa oman perheen kesken. Tilasin heti joulusiivouksen, päätin hankkia uusia talvisia tekstiilejä, merkitsin kalenteriin puurojuhlat ystäville ja hankin jo ensimmäiset pikkujoululahjatkin. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih ihanaa, siellä on jo kunnon järjestelyt päällä! Itse rakastan eniten juuri tätä suunnittelua ja fiilistelyä. Joulukuussa alkaa olla jo niin paljon tapahtumia ja ohjelmaa, että silloin pelkkä tunnelmointi meinaa ainakin itsellä jäädä muiden kiireiden jalkoihin. Tunnelmallista joulunodotusta siis!

      Poista

  15. Valtavan ihanaa, että jatkoit tätä!! ♥
    Suurimmat inspiraationi minä saan täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pari päivää ähkin ja pähkin, mutta mihin sitä jouluihminen joulublogistaan pääsee:D

      Poista
  16. The decorations are inspiring. I love this

    VastaaPoista
  17. Aikaisin alkaa joulu, mutta toisaalta erittäin kiva tunnelman kohottaja. Kiva alkaa kesän jälkeen laskeutua vähitellen jouluun. Tervetuloa mukaan tunnelman luontiin.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on siitä ihanaa, että jokainen voi edetä omaa tahtia:) Joulublogeista löytyy aikaiset fiilistelijät, mukaan voi hypätä milloin vain. Samanhenkisten kanssa on mukavaa odotella joulun tuloa:)

      Poista
  18. Ihanaa, minäkin heräsin fiilistelemään joulua sinun kauniiden kuvien inspiroimana. Tästä se alkaa :)

    VastaaPoista
  19. Aivan mahtavaa kun avasit sinäkin joulublogisi! :)
    Blogissani on sulle haaste ♥

    VastaaPoista
  20. Oi miten ihania kuvia.

    Musta oli taas jännä kuinka itse kirjoittelin ensimmäiset joulupostaukset heinäkuussa, mutta en vain malttanut olla laittamalla kuvia löydöistäni. Esimerkiksi kävin yhden kirjaston poistomyynnissä ja löysin sieltä itselleni Suuren toivelaulukirjan joulukirjan 0,50e ja Clas Ohlsonilla oli jouluisia suklaamuotteja.

    Yleensä tulee aloitettua kirjoittelu elokuussa ja aktiivisemmin näin lokakuussa. Nyt kävi niin, että heinäkuussa ja elokuussa tuli kirjoiteltua vähän ja syyskuussa alkoi aktiivinen kirjoittelu. Mutta mikäs siinä, kun inspiraatio iski :D.

    VastaaPoista